Elämä on juhla

Tuntuu epätodelliselta, oon jo niin tottunut tähän kaikkeen,maisemiin, töihin ja siihen et työmatkat taittuu bussilla sekä metrolla ja kaupan kassalla kolikot tulee koneesta, ruotsin kielen kuulemiseen,näkemiseen ja aika paljolti myös puhumiseen(eri asia onko mulla todellaki suomalainen aksentti vaiei : D) kaikkeen ja ylihuomenna mä oon jo kotona, Kokkolassa ja mua vastassa on mummu ja vaari<3!
En malta oottaa sitä,että oon kotona, koska tuntuu että oon nähnyt täällä jo niin paljon. Perjantaina kävin viel ihastelemassa Södermalmia,Lauantaina lähettiin Idan kanssa seikkailulle semmoiseen pieniin kaupunkiin ku Sigtuna. Tuntu siellä kävelessä,että elettäisiin eri vuosikymmenellä, koska kaikki rakennukset olivat vanhoja kauniiita puutaloja,kaupatki oli rakennettu vanhoihin tiloihin. Kadut täynnä söpöjä pikkuputiikkeja,kahviloita, jotaki hienoja kirkkoja, venesatama ja oli niin ihana sää ja aurinkoinen olo,oikeesti tuli tosi hyvä mieli viettää päivä siellä, ruotsin idyllissä :D!
kaunis sigtuna
Kaunis mökkinen
venesatama

Sunnuntaina fanityttöilin ja huolella. Rakastan Stieg Larssonin Millenium-sarjaa (kirjoja ja niistä tehtyjä elokuvia) lähdin etsimään elokuvien keskeisiä kuvauspaikkoja,ilma oli vähän sateinen muttei se haitannut yhtään mun riemua kun löysin Lisbeth Salander hahmon kodin ja samoin Mikael Blomqkvistin kodin sekä kävin kaakaolla Stieg Larssonin lempi kahvilassa. Pidin<3
Paljon on koettu ja nähty. Enkä osaa koskaan tarpeeksi kuvailla miten paljon enemmän tutuksi oon tullut itseni kanssa tämän matkan aikana, 7 viikkoa voi opettaa niin paljon. Ihan kaikesta opin,että selviän asioista oikeasti mutta opin myös lisää mun kehitystarpeista työtä kohtaan sekä mun huonoista puolista muutenkin.
Eniten yllätyin siitä,kuinka vahva ja rohkea mä oonkaan oikeasti. Oon aina pitänyt itseäni semmoisena itsetutkiskelevana ihmisenä joka tykkää syvällisesti pohtia omaa elämäänsä ja persoonansa. Ja silti tää matka yllätti mut ja tunnen itseäni taas enemmän ja se on jos mikä on aika mahtava juttu! Jos haluatte oppia tutustumaan itseenne paremmin,lähtekää ulkomaille työssäoppimaan yksin, koska silloin todellakin opitte itsestänne. Varmasti myös kaverin kanssa lähteminen opettaa itsestä ja sen lisäksi siitä toisesta,mutta yksin lähteminen opettaa eri tavalla. Saatatte muistaa sen mun yhden kirjoituksen, jossa kerroin että yksin lähteminen oli vaikeeta. Nyt kun tää työssäoppiminen on lopussa,kiitän itseäni siitä että lähdin yksin ja todistin ennen kaikkea asioita itselleni.Kaikenlaiset tunteet kuuluu tähän prosessiin ja kokemukseen, ne kasvattaa sua.
Ristiriitaiset fiilikset kuvaa mun olotilaa just nyt. Millään ei haluaisi sanoa heippa asukkaille ja muullekin Suomikodin väelle,koska ihmisiin kiintyy. Ystäviin täällä kiintyy ja mun vuokranantajaankin kiintyy. Rakastuin tähän kaupunkiin ja sen kauneuteen ja kaikkeen siihen mitä se pitää sisällään ja mitä se voi tarjota. Alun vaikeuksien jälkeen ja joidenkin matkalla koettujen vaikeuksien jälkeen rakastuin tähän kokemukseen, tää oli tärkeätä tehdä. Onneksi vaikka epäröin hirveästi,että uskallanko ja pystynkö lähteä, tein sen päätöksen että lähden. Joten kaikki te jotka epäröitte uskallatteko lähteä ulkomaille, pelkäätte ja jännitätte, tehkää se silti ja lähtekää, suosittelen lämpimästi!

Nyt pakkaamaan ja nähkäämme Suomessa<3 :))!
Julle

Elämä on juhla

Kevättä ja unelmia!

Tjäna igen kaikki<3! Oon ollu viime aikoina vähän huonomuistinen tän blogin kirjoittelun suhteen,mutta yritän parhaani. Btw tää on muuten mun toiseksi viimeisin postaus,mä luulen koska enää 10 päivää ja oon takas Suomessa :D!! Jonne ikävöin välillä jo tooosi paljon,koska se on lähellä mutta niin kaukana vielä silti.
Viime vikko suju tosi normaalisti ja mukavasti paljon vappujuttuja tehdessä samoin tämä viikko. Torstaina se suuri päivä sitten oli nimittäin ne vapputanssit<3! Ne meni hyvin,oli ihanaa kun asukkaiden omaisiakin tuli mukaan tansseihin ja jotkut jopa oikeasti pistivät tekemiään naamareita päähänsä! Tällä viikolla oon myös oppinu miten paljon aikaa pelkkä askartelu asukkaiden kanssa ja tanssisalin koristelu voi viedä. Mutta lopputulos oli sen näköinen ja asukkaat näyttivät tykkäävän. Oli myös hienoa huomata,että henkilökunta oli panostanut ja pukeutunut siviilivaatteisiin esim.mekkoihin tanssien kunniaksi( Koska halusin valita juhliin vapaan pukukoodin,työvaatteiden sijasta mikäli ei halunnut niitä pitää)

Parasta näiden päivien aikana ovat olleet asukkaiden kanssa jaetut kohtaamiset. Vietin yksi iltapäivä melkeinpä kaksi tuntia kuunnellen vain yhden mummon juttuja elämästään ja hän sai minut niillä itkemään, jepjep herkkis kun olen. Olen myös vienyt yhtä mummoa ulos,joka ei ollut siellä pitkään aikaan päässyt käymään ja hän oli niin,niin onnelinen kaikesta,siitä ulkoilmasta ja keväästä ja kukista jotka kasvoivat ja ihan kaikesta. Pidän hänestä kovin, hän on tosi fiksu ja me laulamme joskus yhdessä jotakin kappaleita sillein ihan randomsti. Olin jo pitkään halunnut kontaktia tähän mummoon,koska hänen persoonansa kiinnosti minua hän ei ehkä ole heti se kaikista puheliain tyyppi,mutta hänellä on tosi fiksuja mielipiteitä ja kaikkea ja olin siis tosi onnellinen kun sain kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.

Olen myös pitänyt Lindan kanssa yhdessä toimintaryhmiä ja pitänyt luontoesitelmiä sekä luin yhdellä osastolla vanhoja suomalaisia kansansatuja. Aluksi minua jännitti miten satuhetki sujuu,koska kyseessä on kuitenkin aikuisia ihmisiä enkä tiedä pitäisivätkö he nitä ihan lapsellisina juttuina. Osalle sadut olivat tuttuja ja he kuuntelivat hiljaa kun luin. Hienointa oli,että luettuani sadun alkoi yksi mummo lausua lapsena kuulemaansa runoa minulle ja hän lausui niitä jopa kaksi. Oli hienoa huomata,kuinka satu voi virittää muistista jälleen ihmiselle tuttuja runoja ja satuja. Auttaa asioiden muistamisessa. Sadut myös auttoivat saaman paremman ja henkilökohtaisemman suhteen minun ja asukkaiden välille, oli helpompaa jutella asioista.

Olen myös pistänyt merkille, ettei asukkaille ole tärkeää se, että he saavat tehdä itse jotakin esim.askarrella vaan tärkeämpää onkin se,että saa olla mukana jossakin missä tapahtuu jotakin päivistä poikkeavaa. Olla jossakin missä on useampi juttukaveri ja jossa omaa mielipidettä kuunnellaan ja annetaan aikaa. Maanantaina on suunnitelmissa pitää ainakin bingoa salissa, ja ollaan ostettu jo uusia palkintojakin toiv. tulisi paljon porukkaa!

Kulturnatt oli muuten bueno! Oli ihanaa nähdä öinen Tukholma kakkine kauniine valoineen ja seuravaaks ehkä vähän huonolaatuinen kuva,mutta yritin parhaani :D!
taidokas yökuva
Käytiin illan aikana läpi Etnografnen museo, jossa oli iisooo näyttely Pohjois-Amerikan Intiaaneista sekä klassinen konsertti,jonka musiikki säesti videota inuiittien elämästä Etelä-Navalla. Se oli tosi hieno kokemus! Sitten käväistiin Hobitti- kahvilassa, joka harmiksemme ei täyttänyt odotuksiamme ollenkaan ja pyörimme kaduilla ja kävimme Tukholman kaupungintalolla,joka oli ihan mielettömän hieno rakennus ihan kuin johonkin linnaan olisi astunut siellä oli ympäriinsä kultaisia seinämaalauksia!
kultadude

Mitäs muuta Vappua vietin Uppsalassa mun kaverin kanssa,siellä oli paljon populaa ja kunnon vappumeno! Se oli semmonen kaupunki,että kelasin et hey hitsi tääl vois vaikka asua :”D sopivan kokonen ja lähellä Tukholmaa ja yliopistokaupunki,joo se oli muikeaa! Sitten hyppelin Tukholman lähellä Sollentunassa,koska ystäväni asuu siellä ja olin hänen luonaan yötä (:

Mutta tänään sunnuntaina vihdoin yksi mun pitkäaikainen unelma tuli täyteen. Mä vihdoinkin pääsin käymään Junibackenissa ❤ Astrid Lindgrenin ihmemaassa, jossa oli myös muidenkin ruotsalaisten kirjailijoiden hahmoja ja heidän talojaan kuten esim. Viirun ja Pesosen verstas sekä Tove Janssonin muumimaailma pienoiskoossa. Parasta oli syödä pannukakkuja Junibackenin ravintolassa ja hypätä Satujunan kyytiin jossa kertojana (aikain vahvasti luulen näin) toimi itse Astrid Lindgren<3 Junann matkan aikana näemme pienoismalleja esim. Vaahteramäen Eemelin maailmasta sekä pääsimme myös Ronja Ryövärintyttären matkaan ja Veljeni Leijonamielen maahan Nangijalaan. Kaikki pienoismallit hahmoista,taloista,metsistä,ruuista ihan mistä vain oli tehty niin tarkasti ja välillä junavaunu nousi korkealle kattoon asti,josta saimme katsoa Vasastania,jonka kattojen yllä lensi Katto- Kassinen! Olin aivan yhtä innoissaan kuin ne pienet muksut siellä ja mua alko TAAS herkistää satujunan kyyydissä,mä oon niin kiintynyt Lindgrenin satuihin. Ja Huvikumpu oli ihan yliveto ja oivoi siellä oli vain niin iloinen tunnelma ja mua hymyilytti kokoajan!<3

Jees lopuksi vielä kuvia Junibackenista!
Vi hörs taas sitten mun vikan blogikirjotuksen merkeissä!
Julle
Mikko Mallikkas
JUNIBACKEN SÅ GOTT
Katto kassinen

Kevättä ja unelmia!

Herätyskelloja ja hymynkareita!

Heipå dig! Pitkästä aikaa kirjoittelen taas, oon ollu nii menossa ja väsyneenä töistä,että jääny skriivailu vähä vähemmälle hetkeksi aikaa.Elikkäs joo työnttäistä aikaa ja tähtihetki oli muunmuassa se kun pidin kulttuuriryhmässä semmosen kehukäsi jutun. Piirrettiin oma käsi ja kirjoitettiin jokaiselle sormelle yksi asia,josta on elämässään on ylpeä. Siellä luki paljon työstä,lapsista ja lastenlapsista ja yhdelle mummolle tuli käteen kokonainen elämänkerta, alkaen siitä kun hän oli 7-vuotias, tähän päivään, kun hän on 90v.Oli koskettavaa kuunnella, miten tämä elämänvoimainen nainen kertaa tarinaansa lapsuudesta,edesmenneestä puolisostaan,elämän iloista ja takaiskuista sekä siitä kuinka oli mm. ilmatorjuntajoukoilla töissä. Parasta tässä hetkessä oli, että muut ryhmän jäsenet kuuntelevat häntä tarkkaavaisena ja esittävät kysymyksiä ja olivat lämpimiä toisilleen. Kanssakäyminen sujui itsestään ja mielestäni hommani ohjaajana oli erittäin onnistunut, koska olin tehnyt itseni tarpeettomaksi.
Muuten viime viikolla pidin paljon musavisaa ja powerpointille tekemääni luontovisailua eri osastoille. Niissä oli sopivasti haasteita ja sopivasti helppoja juttuja, ainakin näin havannoin. Yksi mummeli kiinnostui hirveästi minun kannettavasta tietokoneesta,semmoista kun hän ei ollut ikinä nähnyt. Eri musiikkikappaleiden pauhatessa windows media playerilta mummo tuumi että: ”miten voi olla että tuohon masiinaan mahtuu noin monta eri levyä? Paljonko tuollainen maksaa?” Innostuin tästä ja toivon,että pian saisimme netin kaikkialle koneisiin töissä niin voisin näyttää tälle mummelille internetin ihmeellistä maailmaa mm. youtubesta videoita ja muuta ja luoda hänen kanssaan kahdenkeskeisen hetken.

Teen jokapäivä kaikkea ja olen ellen kokonaan niin ainakin 50% vastuussa jokaisen toimintaryhmän toiminnasta, niin silti mulla on semmoinen ylitsepursuvainen(onko toi ees sana?) olo,että haluaisin koittaa vielä monia,monia juttuja näiden ihmisten kanssa. Mutta sitten joudun toppuutelemaan itseäni,että en voi laittaa heidän päiviään täyteen kaikkea,koska he ovat iäkkäitä ihmisiä, jotka tarvitsevat välillä lepoa ja omaakin aikaa,olla vaan. Enkä halua sekoittaa heidän päiviensä kulkua liikaa kaikella ylimääräisellä toiminnalla,mutta jutustelu näyttää olevan aina paikallaan!

Tällä viikolla maanantai järkkäiltiin Lindan kanssa tulevaa tiistain elokuva-iltaa,josta haluttiin tehdä isompi spektaakkeli kuin koskaan aikaisemmin! Elokuva näkyi salissa suurelta valkokankaalta, tehtiin asukkaiden kanssa muutamat kymmenet paperiset ”tötsät” popcorneille,hankittin tosi paljon popparia ja lisäksi ripusteltiin punaisia verhoja saliin ja valoistus hämyiseksi,haluttiin antaa asukkaille oikea tunnelma elokuvateatterista. Tehtiin Niskavuori-elokuvasta julisteet osastoille ja jaettiin elokuvalipukkeita asukkaille, jotka tein kämpillä. Oli siinä hommaa,mutta kaiken se palkitsi. Pidin kovin ja niin pitivät asukkaatkin.
elokuva suomikoti
Popcorn suomikotii
Tällä viikolla on meneillään kova vapputanssien järjestely,askarteluineen,tansseineen ja koristeluineen. Paljon töitä, mutta olen onnellinen,koska meidän asukkaat on niin huippuja,että haluan tehdä tämän kaiken juuri heidän takiaan.

Ihaninta vapaa-ajalla on: ystävät,niin uudet kuin vanhatkin joiden kanssa seikkailla uusilla alueilla Tukholmassa ja etsiä ruokapaikkoja ja nauraa. Katsoa isolla joukolla Suomen vaalivalvojaisia ja ruotia tulosta, se tunne kun saa ostaa uuden kevättakin(joka muistuttaa kuulemma nuuskamuikkusen takkia:D) seikkailla päämäärättömästi Södermalmin kaduilla ja löytää ihania retroputiikkeja ja kahviloita. Kungsträdgårdenin kirsikkapuut valloittaa mut aina uudelleen myös! Sekä nyt tulevana viikonloppuna mun on tarkoitus mennä ystäväiselle yöksi ja sitä ennen me hengaillaan kulturnatissa eli ”Tukholman taiteidenyössä” jossa on ilmainen sisäänpääsy useisiin museoihin klo 18-00.00 välisenä aikana,en malta odottaa!
Tänään olin ekaa kertaa träna svenska-ryhmässä, siellä oli populaa Thaimaasta,Kiinasta,Serbiasta ja Bangladeshista ja hymysin kauheena kun sain kehuja mun ruotsista siltä ohjaajalta,että yhdeltä ryhmäläiseltä. Jännittää puhua eri kieltä,mutta tommoset kommentit kannustaa eteenpäin ja yllättävän vapautuneesti sitä juttua tuli ja väärinymmärryksiäkin oli puolin ja toisin,mutta ne selvisivät kyllä.

Kaikkea tätä mulle kuuluu ja kevät tulee kovaa kyytiä! Mahtavuutta ja skriivailen taas piakkoin
Julle

Kungsträdgården
värilakanat

Herätyskelloja ja hymynkareita!

När solen går ner

Hejdåå kaikki te siellä :)!! En voi käsittää kuinka nopeasti aika loppupeleissä meneekään, ensiviikon jälkeen oon ollu täällä jo puolet mun kokon harjoittelusta!! Tää kolmas viikko meni niin kuin sujahdus vain johtuen ehkä siitä, että meinasin kuolla pääsiäislomana tylsyyteen, kun kaikki kaverit oli Suomessa ja kaupat ei ollu täällä auki jne.jne. No saipaha ainaki nukkua : D
Muuten tää viikko on ollu aivan loistokas ❤ Sain silloin brunssilta uuden ystävän, joka eilen vei mut kahtomaan Tukholman kukkivia kirsakkapuita ja kaunista vanhaa kaupunkia, ihan loistavaa! Muuten tähän viikkoon on töiden ulkopuolelta kuulunut mm. seikkailua lähimetsässä, jossa näin kaksi valkohäntäpeuraa ja olin ihan pähkinöinä, ne juoksi siellä vapaana vaan menemään ja mua hymyilytti ja majavan suuri pesäki hymyilytti, luontojutut siis. Tiistaina päätin olla kultturelli ja lähdin Tukholman valokuvataiteen museoon, Fotografiskaan joka osoittautui aivan huippu kokonaisuudeksi, siellä oli 3 hyvin erilaista ja mielenkiintoista näyttelyä meneillään. Kaiken lisäksi Fotografiska sijaitsee Slussenilla, joka on aivan ihanaa aluetta eli Södermalmia myös mistä oonki aikasemmin puhunu.
Oon kuitenkin ollut vähän flunssainen, jonka takia jätin väliin träna svenska- ryhmän tältä viikolta. Tää viikko on tuntunu ihanalta sen takia, että oon kauheena menny, mutta oon myös oppinu hyväksymään sen tosiasian että täälläkin on silti ihan okei viettää normii arkee ja käydä töiden jälkeen ruokakaupassa ja mennä vaan sellaista perusjuttua. Onneksi on vielä monta viikkoa aikaa kokea kaikkea!
Pakko muuten hihkua onnesta, kevät tulee vaihdella nyt on monena päivänä paistanut aurinko ja ollu plus 15 astetta ja ihmisiä on nii paljon ulkona ja ah ihanaa!!

Mutta nyt pientä analyysia työssäoppimiseni aiheuttamista fiiliksistäni. Tän viikon oon ollu tosiaan yksin vastuussa ohjelmista, mun ohjaajan ollessa lomalla. Oon aika ylpee itestäni pidin tosi hyvän käsijumpparyhmän, peliryhmän ja tänään pidin musamaalausta kulttuuriryhmässä. Tänään kun maalaattiin ja aluksi KAIKILLA asukkailla oli semmoinen asennevamma, etteivät he enää näin vanhoina osaa tehdä mitään taiteellista eivätkä jaksa enää yritäkään. Tässä vaiheessa mä päätin lisätä kierroksia ja sanoin topakalla äänelä, että olin koko aamun uurastanu esivalmistelujen kanssa ja ylipäätään idean kanssa, että he voisivat edes yrittää! En mielelläni korottaisi yhtään ääntäni ja ymmärrän, että jokaisella on itsemääräämisoikeus päättää mitä tekee tai ei, mutta halusin vielä yrittää tätä keinoa. En siis todellakaan huutanut heille eivätkä he sanoistani loukkaantuneet, koska sittenpä alkoi tapahtua! Kaikki maalasivat jotakin ja jos oli epävarma pensseleiden suhteen annoin värikynän ja piirsivät. Jos ideaa ei millään meinannut tulla sanoin että voi maalata jotakin keväistä tai annoin keväisiä kuvakortteja, joita katsella ja miettiä aihetta. Parasta antia oli myös kun huomasin asukkaiden hymyn, kun kehuin heidän töitään.
Tämä viikko auttoi minua myös ymmärtämään sen, että muistisairaankin kanssa voi pelata muistipeliä ja se on vieläpä hauskaa. Mitähän vielä eilen 9.4. Mikael Agricolan päivänä, luin hänen tekemänsä runon eri osastoilla ja kerroin tästä suomenkielen isästä pienen tietoiskun. Vaikka oonki touhunu viime päivinä paljon töissä, huomaan silti että olen tuolla edelleen UJOMPI toimimaan ohjaajana kuin missään muussa aiemmassa top- paikassa. Olen koittanut pohtia mistä moinen johtuu, yleensä olen hyvinkin rohkea aika nopeastikin tarttumaan erilaisiin tilanteisiin ja viimeksi tänään minua jännitti tosi paljon viedä yksi papparainen polkulaitteelle yksin (vaikka olen useasti nähnyt miten moinen laite toimii) olen myös tuttunut Tukholman hektiseen menoon, joten senkään ei pitäisi aiheuttaa minulle ujoutta. Ehkä se kuitenkin johtuu siitä, että Suomikoti on hirveän iso talo ja tiedän etten millään pysty/ edes ehdi tutustua kaikkiin asukkaisiin niin hyvin kuin tahtoisin ja se jotenkin alitajuntaisesti vaivaa ja jännittää mua. . . äh en tiedä, mutta ehkäpä tää ujous tältä hälvenee tai sitten se onkin ihan okei : ) Vanhustyössä pelkkä läsnäoleminen ja juttelukin on tosi tärkeeää, sitä oon tehny tooooosi paljon töissä, koska mulla on loputon mielenkiinto vanhojen ihmisten elämäntarinoihin, siihen mistä he ovat kotoisin Suomesta? Miksi he tulivat Ruotsiin? Kokevatko he itsensä edelleen silti suomalaiseksi vaikka olisivat asuneet 45 vuotta Tukholmassa? Mitä he ovat tehneet työkseen? Kokevatko he itsensä vanhoiksi ja pelottaako kuolema heitä? Kuolema on aika herkkä aihe yleensä, mutta ei niin näille ihmisille, he osaavat puhua siitä normaalisti ja tyynesti ja mielestäni vanhojenkin ja muistisairaudenkin kanssa on tärkeeää puhua kaikenlaisista asioista vakavista, hauskoista, nykyajannuorista,maailmasta,luonnosta mistä vaan, koska he elävät siinä hetkessä ja kaipaavat seuraa ja sitä, että heidän mielipidettä kuunneellaan rauhassa.

Olen kuitenkin huomannut Suomikodilla asioita, jotka pistävät minut miettiliääksi. En tiedä mistä se johtuu,mutta informaatio kulkee talon sisällä jokseenkin huonosti. Pitää olla jännityksessä kuinka monta osallistujaa saapuu toimintatuokioon, vaikka osastoilla henkilökunta tietää ketä pitäisi tulla tiettyyn toimintaryhmään tiettynä aikana. Joka viikonpäivälle on oma ryhmä, johon asukkaita osallistuu. Maanantaisin on ryhmävoimistelua, tiistaina käsijumppaa, keskiviikkona tuolijumppaa, torstaina peliryhmä (yleensä aina keilausta,koska sitä asukkaat rakastavat) ja perjantaina on kulttuuriryhmä sekä itämaista venyttelyä. Lisäksi toki on extraohjelmaa ja kaikkia mitä mä keksin asukkaiden kanssa tehdä osastoilla tms.
Olen myös huomannut että jotkut henkilöt talossa, eivät oikeen osaa ehkä arvostaa kovin työpanostani, koska en ole hoitoalaa opiskeliva nuori nainen. Suomikodilla ei ole koskaan ollut harjoittelussa käsittääkseni muita kun hoitoalalla olevia harjoittelijoita,joten siinä suhteessa olen outo lintu talossa.
Olen pitänyt nuoriso-alasta esitelmän ja suurimmalta osalta olen kyllä saanut paljon positiivista palautetta, nuvakoulutuksesta, siitä ollaan oltu kovin kiinnostuneita mitä teen ja miten kummaa minä voin ohjata vanhuksia jos olen nuoriso,- ja vapaa-ajan ohjaaja? Tämä kysymys naurattaa mua edelleen ja jaksan vastata ja selittää sen aina uudestaan. Toivoisin, että loppujenkin ihmisten mielipiteet muuttuisivat ja he oppisivat näkemään, että teen todella arvokasta työtä asukkaiden viihtyvyyden suhteen sekä sen suhteen,että he kokisivat itsensä tärkeiksi ja päivänsä mielekkäiksi. Onneksi suurin osa, arvostaakin<3
Lisää analyysia luvassa ensi viikolla ja paljon muutakin ja anteeksi, että tää teksti vähän venähti eikä mulla ollut paljon kuvia 8((

P.S. Otsikko on yhden ruotsalaisen räppäri AKI:n ja Kapten Röd:in biisin nimi,johon rakastun ihan täysillä ja se onkin soinut mun kuulokkeissa useasti.
Olen myös löytänyt omaa korvaani miellyttävän radiokanavan täällä, Metropol radio ❤

Yeah, ensi viikkoon allihopa!:)
Julle

När solen går ner

Pohdintaa täällä elosta ja olosta!

Tjäna igen alla!<3 Toka viikko taputeltu ja on kyllä ollu sellaista tunteiden vuoristorataa,ettei muusta tiedä.
Aluksi haluaisin kuitenkin nostaa esiin rehellisesti yhden tärkeän asian liittyen kv-jaksoihin. Nimittäin sen ettei ne aina oo niin helppoja ja ihania, kun ehkä kuvittelisi, en halua pelotella mutta silti. Viime päiviin on kuulunut paljon itkua siitä, että oon vähän yksin täällä ja se on ollu ajoittain hankalaa. Kun ei tarttunu Suomesta mukaan matkakumppania enkä asu missää asuntolassa mikä takais mulle ainaki jossain vaiheessa ystäviä täältä. On pitäny olla niin yritteliäs ja rohkea itse, koska ainoa keneen mä täällä voin tukeutua on minä ite. Tottakai mun vuokranantaja on tosi ihana ja vie mua lenkeille tänne ympäriämpäri, ja näistä maisemista ja kauniista luonnosta tulee vaan ihana olo.

On ollu kuitenkin hetkiä, ku on tosi vaikeeta ja tuntuu että 5 viikkoa on ikuisuus, jos oon vaan itekseen täällä kokoajan. Tähän pitää tähdentää, että ah se brunssi oli ihana ja ihmiset oli siellä tosi lämpiviä ja kivoja mulle. Oon niin ylpee itestäni,ku menin tollee vaa randomisti seikkailemaan tunnelbanalla ihan tuntemattomien ihmisten joukkoon. Kuitenkin tooosi moni (kaikki) mun kontaktit on nyt ollu joko tosi kiireisiä ja ovat justiin käymässä Suomessa, äh huonoa tuuria mulle siis!
Kaikesta huolimatta oon pohtinu paljon fiiliksiä ja tullu siihen tulokseen,että tää on mun matka, painosanalla mun. En saa masentua liikaa siitä ettei mul oo tässä vieressä kokoajan joku seurana, vaan mun pitää seikkailla täällä ja fiilistellä tätä kaupunkia ihan yksinkin. Voin kertoa,että vaikka oon ollu täällä vasta 2 viikkoa oon kasvanu ihan tajuttomasti tänä aikana,henkisellä tasolla. Oon tullu ihan hirveen paljon vahvemmaks ja varmemmaksi itsestäni ( haha ja siitä,että osaan toudellaki liikkua täällä jeijeiejei!) Eli jep mahtava kokemus kv-jakso, siinä on molemmat puolet se on välistä ihan mahtavaa ja välistä tosi hankalaa ja ikävä kaikkea mikä on kotona,Suomessa.

Oon paljon blogissani puhunutkin, että aion treenata ruotsia entistä enemmän ja nyt sen todellakin teen, aion osallistua keskiviikkoisin järjestettävään träna svenska- ryhmään!! Apuaaa, jännittää jo nyt,mutta onneksi se on tarkoitettu meille joille ruotsi ei ole äidinkieli (ah saa tehdä virheitä<3 : DD)

Mitäs vielä? Töissä on ollu ihan pääsiäishulinaa ja ollaan paljon askarreltu pääsiäiskortteja sun muita. Ja sain kuulla että Ruotsissa ei virvota?! Siis sitä rimpsua virvon,varvon tuoreeks,terveeks…..
Menneen työviikon parasta antia oli kun sain puketua pääsiäisnoidaksi ja jakaa suklaata ja pääsiäismieltä asukkaille jopa kaksi kertaa, he ilahtuivat ihan hirveästi! Ja monet halusivat yhteiskuvaan noidan kanssa :"D! Ekalla kerralla mulla oli virpomistoverina yksi Suomikodin entinen työntekijä, joka oli muuten ihan paras heppu ja se oli siis pupu ja sitten hänen 2- vuotias tyttönsä toimi pikkunoitana, oliko ees lutunen<3 Toisella kerralla mun työkaveri oli noita ja mä olin semmonen pääsiäisakka : )
Oon tehny aika pitkää päivää töissä ja suunnitellu ensi viikkoa, kun mun ohjaaja on poissa koko viikon saan entistä enemmän vastuuta hoitaa asioita, mikä on tosi kivaa ja jännittävää! Vasta nyt tuntuu,että asukkaat on tullu itselle enemmän tutuiksi,se ottaa aina oman aikansa.

Vapaa-aikana oon hyppiny tossa läheisen asuinalueen keskustassa, Farstassa. Jonka keskusta on isompi tyyliin kuin KOKO KOKKOLAN keskusta 8"DD sieltä löytyy kaikki mun lempi kaupat ja kirjasto, jonka wifi yhteyden ansiosta pääsen siellä päivittelemään instagramiini kuvia täältä (: Olin niin onnellinen siitä,että jes joku paikka missä kännyssäki on netti! Jajah muuten mun pitäisi lukea pääsykoekirjaa yliopistoon, jonka kokeet on viikko sen jälkeen kun oon takaisin Suomessa! Mutta sattuneesta syystä tuntuu, että muualla on enemmän koettavaa!

Meidän asukkaat on muuten aivan parhaita myös, oon kuullu tarinoita siitä kuinka entinen näyttelijä näytteli sotateatterissa aina väliajoilla, kun rintamalla oli tulitauko. Sitä piti vaan näytellä vaikka venäläisten pommikoneet lensi pään yllä. . . mua kosketti tämän mummon puheet niin,että melkein aloin itkemään. Sitten on mm. yksi tooosi pirtee mummo,joka on kutonu ainakin 15 vuotta elämästään muumihahmoja, ja muitakin nukkeja (hän antoi mulle 2 nukkea<3) ja tää mummo on edelleenki tosi hyvä maalaamaan ja aina tarjoaa mulle nukkeja,kortteja ja karkkia. Tosi hyväsydämminen ja niin ihana ihminen! Parasta on just,se kun saa yhteyden näihin asukkaisiin ja pääsee juttelemaan heille tärkeistä asioista. On ihanaa sanoa ei mulla oo kiire minnekään,mä voin istua täällä sun kanssa, kun he sanovat että sinulla on varmaan jo kiire. Edelleenki mun ohjaaja on ihan paras ja voin kertoa hänelle tosi paljon asioita ja olin iloisesti yllättänyt, kun hän yhtäkkiä tokaisi että hey tuu meille käymään joskus!
Koetan tarttua onnellisiin hetkiin täällä aina senkin jälkeen kun on ollu huono mieli. Netflix auttaa ja yhteydenotot Suomeen ja ihana työpaikka ja ne hetket kun katson aamuista,kaunista Tukholmaa metrossa joka päivä.Löysin täältä muuten ihan mun oloisen asuinalueen,johon rakastuin ihan täysillä Södermalmiin siis. Graffitteja,skeittaajia,paljon pikkukauppoja,kahviloita,kirpputoreja ja suuuri levykauppa,semmoinen mahtava boheemi meno siellä kaikkialla! Sekin tekee onnelliseksi täällä ja sinne teen vielä monen monta retkeä.
Lopuksi teille vähän lisää kuvia ja vi hörs igen
Julle

Mun ohjaaja on siis toimintaterapeutti ja tässä on meidän "tukikohta" eli hänen työhuone.

arbetsterapi

Suklaatiaa!

Tää pukeutuminen oli vaan iha parasta : D!
Tää pukeutuminen oli vaan iha parasta : D!
Pohdintaa täällä elosta ja olosta!

Elämä on yllättävän sykähdyttävä setti!

Laulaa Yona laulussaan Elämän luonne, jota kuuntelen aina kevään tullen taukoamatta!
Heyssan kaikki, mulla on vihdoin toimiva netti (olin päiviä ilman: <) ja olen siis laskeutunut Tukholmaan<3! Täällä ollaan ja lauantaina tullessani lumikin oli maassa. Kohta on ensimmäinen työviikko pulkassa ja pieni pääni on vielä aika sekaisin kaikesta uudesta, mutta työpaikka tuntuu hyvältä! Paljon erilaisia asukkaita, yhteensä heitä on 54. Henkilökunta on mukavaa ja varsinkin oma ohjaajani on aivan huippu!! (:
Suunnittelemme toimintaa yhdessä ja sain yhdeksi päätehtäväkseni suunnitella vappujuhlat Suomikodille, olen innoissani!! Tähän mennessä olen ollut mukana käsijumpassa, tanssittanut tansseissa asukkaita ja harjoitellut yhden mummon kanssa sähkärillä ajoa ja paljon muutakin.

Suomikoti on nelikerroksinen talo, jossa kuulee eniten suomen kieltä mutta siellä täällä vilisee ruotsinkielisiä sanoja ja kaikki materiaali,tekstit jne. ylipäätään hallintokieli on ruotsiksi. Pientä kielikylpyä mulle siis! Ainiin oon vaan tasan kerran käyttänyt täällä englantia asioidessani ja oon niin onnellinen,kun kassamyyjä antoi mulle hyvää palautetta ruotsin kielen taidostani. Jes tää toimii mun tavoite,että ruotsilla mennään.
Työmatka on kaunis!

Suomikoti
Suomikoti

Meillä on käytössä työvaatteet ja musta se on tosi kivaa, koska se mielestäni tukee sellaista ”työminään” siirtymistä, jotenkin helpompaa itselle.

Taidokasta peiliselfien ottoa!
Taidokasta peiliselfien ottoa!

Osaan jo liikkua jonkunverran julkisilla yksin, mutta voin kertoa että Tukholma on niin tavattoman iso ettei voi käsittää! Rakastan kuitenkin joka puolelta kuuluvaa riikinruotsia erityisesti hymyilen joka aamu metrossa,sille metron kuuluttaja naisen aksentilla, ah ihanaa oikeasti! Viikonloppuna ajattelin olla rohkea, ja ottaa osaa Tukholman Suomalaisten opiskelijoiden järjestämään Brunssiin ja toivon, että saan uusia kavereita sieltä!

Vapaa- aikana oon seikkaillu keskustan tuntumassa ja kahviloissa sekä mun ihana vuokranantaja vei mut melkeen heti ensitöikseen Ikeaan, se oli jotain isompaa kuin missään Suomen ikeassa, näin tosiaan uskon.
Myöhemmin lisää kuvia kun oon päässy seikkailemaan enemmän paikkoihin jota haluan nähdä ja kunnon ajan kanssa! Nii ja pakko sanoa,en jaksa odottaa että ilmat lämpenee ja mun topeille ja pakatuille shortseille tulee käyttöä!
Mut yeah, vi ses igen!
Julle

Elämä on yllättävän sykähdyttävä setti!

Jännitystä potenssiin 1000!

Kesällä punastuttaa. Kuvaaja: Noora Ojanperä
Kesällä punastuttaa.
Kuvaaja: Noora Ojanperä

Moikka kaikki! Tämä blogi kertoo nuoren tytön seikkailuista Ruotsin maalla,Tukholman sykkeessä!
Olen siis Julle 21-vuotias tyttöinen, joka päätti lähteä valitsi viimeiseksi työssäoppimispaikakseen Tukholman suomikodin eli Finskt Äldrecentrumin. Jossa asuu siis suomalaisia vanhuksia. Valmistun toukokuun lopussa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi Etelä-Pohjanmaan opistolta ja sitten suuntaan kohti jotakin uutta ja jännää.

Miksi Tukholma? Siksi, että vanhukset on ihania ja pidän heidän ohjaamisestaan. Ruotsi tuntuu hyvältä ja jotenkin ”läheiseltä” maalta, koska mun suku on puoliksi sieltä joten kieli on mulla melko hyvin hallussa. Toki yksi mun matkan tavoite on, että pääsen treenaamaan ruotsia lisää. Kuten otsikkokin kertoo, tätä Kokkolan tyttö jännittää enemmän kuin laki sallii, koska mun ainoo matkakumppani on minä itse ja tyylillä mp3! Lentoni on siis ylihuomenna lauantai aamuna ja sitten mun eka matka yksin lentokoneessa voi alkaa.
Tällä hetkellä mielessä on myös ikävä ja viimeiset stressaamiset pakkaamisesta ja muista järjestelyistä.
Tuntuu,että tää mun tekstikin on yhtä sekavaa kun mun pääkoppa! Mitäs vielä, hmmm asun oon yhden Suomikodin sairaanhoitajan alivuokralainen ja odotan jo kaikkea sitäki,huonetta ja maisemia,metroja ja vaikka mitä!! Arkisiakin juttuja, kuten kaupassakäyntiä,ihan oikeasti!
Kysellä ja kommentoida saa vapaasti ja tällä hetkellä luulen,että tulen päivittelemään tätä blogia kerran tai kaksi viikossa.

Apua,pakko vielä tähän loppuun sanoa, vaikka jännitys on valtavaa mä tiedän,että tää on yksi mun elämäni paras päätös!
Jees,keep in touch!

Jännitystä potenssiin 1000!